A long time ago in a galaxy far, far away…. oli yritys joka oli suruissaan siitä, että kuinka uudet kilpailijat tekivät parempaa ja paremmin liiketoimintaa kuin he. Heillä oli enemmän myyntiä, kaappasivat lisää ja lisää markkinaosuuksia, heillö oli iloisempaa ja motivoituneempaa henkilöstöä – vaikkakin väehemmän henkilökuntaa, ja jopa asiakkaat sekä media pitivät heitä uutena liiketoiminta-alansa Beatlesina.
Vaikkakin he olivat tuore yritys (ilman menneisyyden painolastia), niin ehkäpä suurin syy heidän onnistuneisuuteensa oli heidän käyttämänsä moderni liiketoiminnan ideologia, joka jo alusta asti kannusti hyödyntämään modernia teknologiaa ja ajattelutapaa. Tapaa joka oli monin tavoin erilaisempi kuin hehkulamppu-teknologia, johon yrittäjä-isäpappa 1.0 hurahti ja investoi markkansa 1930-luvulla.
Yksi modernin liiketoimintakulttuurin kulmakivistä on automatisoida ja ulkoistaa kaikki mahdollinen. Tiettyyn saakka siinä on paljon järkeä ja muutenhan koko toimintatapa ei olisi niin suosittu nykypäivänä. Kun omaa vahvat liiketoiminnalliset partnerit, jotka ovat erikoistuneet erikoistumisalaansa, niin se mahdollistaa maahantuontia tekevät yrityksen keskittymisen maahantuontiin ja jakeluun (tai innovaatioihin ja markkinointiin, kuten Peter Drucker kuuluisasti linjasi). Mutta mikseivät kaikki yritykset operoi tämän modernin ideologian mukaisesti?
Ehkä suurin tekijä on yrityskulttuuri, ambitio-taso ja tavoitteet, jotka yrityksen omistaja(t) ja johtaja(t) ovat asettaneet. Jos ambitio-taso on sama kuin aikoinaan isoäidillä isoisän ostaman hehkulampun alla puuron keittelyssä vastasyntyneelle, niin tulokset ovat todennäköisesti samaa tasoa. Jos ongelmat ovat näin ylhäällä yrityksen hierarkiassa, niin tällöin ongelma on perustavanlaatuinen ja se ei ole ratkaistavissa Suppilogin tukkukaupankäynnin ekosysteemillä. Jos taas ongelma on ei-automatisoiduissa liiketoimintaproseseissa, tehottomassa logistiikassa (niin varastoinnissa kuin jakelussa) tai katastrofaalisessa IT-infrastruktuuri spagetissa (ERP-WMS-FINA-PIM-CRM-CDP-HR-Golli-Fb-Hotjar-website-webshop-order channel-TMS -bolognesessa), niin Suppilog voi todennäköisesti auttaa.
Liiketoiminnan omistajana tai pyörittäjänä älä katso päivät pitkät pitkästyttävää spagettia. Se on usein ei-automatisoitavissa, käsittämättömän kallista ja riskiherkkää. Käydään tästä agendasta vakava keskustelu, josko Suppilog voisi auttaa sinua yritystransformaatiossasi uudestisyntyneeksi 2020-vuosikymmenen yritykseksi.
ps. “—based on the study 47% of current jobs are automatable over the next decade, with 35% of these jobs being fully automatable.” http://ftp.iza.org/dp12520.pdf
Ystävällisin Q1 terveisin, Marko Jäppinen & Team Suppilog
Aloita jo tänään ja tee tukkukaupankäynnistä tehokkaampaa.
Onko sinulla jo tili? Kirjaudu sisään